Liikuntatoimi
Lupa- ja valvontaviraston liikuntatoimi edistää väestön liikunnallista elämäntapaa ja hyvinvointia sekä työ-, opiskelu- ja toimintakykyä ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa. Tehtävämme pohjautuvat eri lakeihin ja asetuksiin. Vahvistamme liikunnan asemaa kuntien peruspalveluna ja parannamme liikunnan olosuhteita yhteistyössä kuntien kanssa.
Tuemme kuntia liikuntapoliittisten tavoitteiden toteuttamisessa esimerkiksi myöntämällä valtionavustuksia, kouluttamalla sekä informaatio-ohjaamalla. Tuotamme tietoa muun muassa liikunnan peruspalvelujen alueellisesta saatavuudesta. Lisäksi teemme tiivistä verkostotyötä kotimaassa ja kansainvälisesti.
Valtionavustukset
Myönnämme valtionavustuksia kunnille ja muille toimijoille hankkeisiin, joilla lisätään liikunta-aktiivisuutta ja parannetaan eri väestöryhmien terveyttä ja hyvinvointia liikunnan avulla. Tuemme ja ohjeistamme liikuntapaikkarakentamisessa ja myönnämme valtionavustuksia enintään 1 200 000 euron kustannusarvioisille hankkeille. Lisäksi käsittelemme opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät kustannusarvioltaan yli 1 200 000 euron liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset ja annamme niistä lausunnon.
Täydennyskoulutukset
Järjestämme koulutuksia kuntien henkilöstölle ja liikunnan parissa toimiville eri tahoille. Koulutuksissa jaamme tietoa liikuntapoliittisista tavoitteista, toimenpiteistä ja erilaisista toiminnan rahoitusmahdollisuuksista. Toteutamme koulutuksia tiiviissä yhteistyössä liikunta-alan eri toimijoiden kanssa.
Tiedontuotanto
Keräämme ja tuotamme liikunnan toimialaa koskevaa tietoa. Peruspalvelujen arvioinnilla seuraamme, valvomme ja arvioimme palvelujen toteutumista koko maassa. Arvioinnin kohteet vaihtelevat, ja niissä kartoitamme esimerkiksi palvelujen saatavuutta ja lainmukaista järjestämistä. Arviointien pohjalta teemme ehdotuksia palvelujen parantamiseksi.
Viestintä
Viestimme ajankohtaisista tehtävistämme, kuten valtionavustuksista, koulutuksista ja tiedontuotannosta. Valtioavustuksiin liittyvät tiedot kootaan lvvavustukset.fi-sivustolle. Julkaisemme uutiskirjettä, jonka voit tilata. Lisäksi löydät meidät sosiaalisesta mediasta.
Kansainvälinen yhteistyö
Teemme opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovitusti kansainvälistä yhteistyötä, kuten Barents-alueyhteistyötä. Toimimme liikuntapaikkarakentamisen Pohjoismaisessa yhteistyöverkostossa muiden maiden sidosryhmien ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Lisäksi olemme jäsenenä kansainvälisessä ja Pohjoismaisessa liikuntapaikkarakentamisen järjestössä IAKS Nordic (International Association for Sports and Leisure Facilities) (englanniksi).
Yhteystiedot
Työntekijöiden sähköpostit ovat muotoa [email protected].
Åbacka Kristian, ryhmäpäällikkö, p. 0295 254 074
Joona Kai-Matti, liikuntatoimen ylitarkastaja, p. 0295 255 142
Kaijanen Tiina, liikuntatoimen tarkastaja, p. 0295 254 070
Lauri Tanja, ylitarkastaja, p. 0295 255 209
Lipponen Olli, ylitarkastaja, p. 0295 256 151
Niskanen Tapio, liikuntatoimen ylitarkastaja, p. 0295 254 111
Pöllänen Jouni, ylitarkastaja, p. 0295 255 732
Rantamäki Jarkko, ylitarkastaja, p. 0295 254 002
Siitarinen Anni, ylitarkastaja, p. 0295 254 418
Silventoinen Ulla, liikuntatoimen ylitarkastaja, p. 0295 255 273
Sjöholm Satu, liikuntatoimen ylitarkastaja, p. 0295 256 015
Taskinen Tapio, ylitarkastaja, p. 0295 255 782